sunnuntai 25. elokuuta 2013

Ruusukkeeton katti

Voin kertoa, että Ruby on nauttinut kesästä täysin siemauksin! Kissa on ollut kesällä paljon ulkona, yleensä takapihalla narussa ja välillä käyty muualla kävelyllä. Pari kertaa ollaan käyty myös koiran kanssa samaan aikaan lenkillä. Vastaantulijoiden ilmeet ovat muuten olleet näkemisen arvoisia :D

Käytiin eilen kissanäyttelyissä katsomassa, että mitenköhän me mahdettaisiin pärjätä. Meidän matka tyssäsi lopullisesti kun pääsimme vihdoin tuomarin pöydälle; saimme hylkäyksen, koska neidin vatsasta löytyi valkoinen läiskä. Näyttelyuramme päättyy siis tähän värivirheeseen. Ehkä hyvä näin, koska en ole varman miten neiti olisi ottanut jatkossa vastaan seuraavat näyttelyt. Pientä stressiähän oli havaittavissa, kun ensiksi tuli murinat ja sähinät eläinlääkärin tarkistuksessa. Onhan tuo 10 kk ikä aika myöhään aloittaa näyttelyissä käyminen. Rennosti neiti kyllä lopulta otti paikan päällä ja nukkui loppuajan tyytyväisesti.






Löysin näyttelyistä muuten tuon ihanan flexin (joka ei ole oikeasti flexi). Olen pitkään haaveillut tuollaisesta, kun olen nähnyt niitä muilla ihmisillä. Se oli siis pakko ostaa ! Ainut miinus tuossa on, kun se on nauha, eikä naru. Pidän naruflexeistä enemmän. Mukaan tarttui myös valerianan-hajuinen pötkylä, joka haisee kyllä omaan nenään ihan varvashielle. Mikäs siinä, jos kissa tykkää.

Neiti on muutenkin ollut harvinaisen rasittava, kun se päättää herätellä taas viiden aikaan aamusta riehumalla. Nykyään se on keksinyt, että lipastoni keskimmäisessä laatikossa on jotain tosi kivaa. Joudun sulkemaan laatikon välillä jopa viisi kertaa peräkkäin kun katti on koko ajan avaamassa sitä !

Pitää tässä muuten katsella, että mitenköhän neidin ulospääsyhalut hiipuvat kun syksy tuo sateet tullessaan ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti